Emmi Peltonen avasi kisakautensa tyylikkäästi

4.11.2022

Valmentaja Sirkka Kaipio kertoo kuulumiset Latviassa luistellusta Volvo Open Cupista

Kuva: Johannes Ollikainen.

Etelä-Vantaan Taitoluistelijoiden Emmi Peltonen avasi kilpailukautensa Riikassa Latviassa sijoittuen lopputuloksissa mukavasti kolmanneksi. Torstain lyhytohjelman musiikkihaaste aiheutti sekaannusta suunnitelmiin, mikä näkyi haparointina suorituksessa.Keskittyminen herpaantui ennen kuin ohjelma ehti alkaa.Sijoitus lyhytohjelmassa oli neljäs, mutta virheet suorituksessa verottivat pisteitä ja olivat luonnollisesti pettymys.

Emmi kuitenkin sai harmin käännettyä parhain päin vapaaohjelmapäivän aikana.

Kuten huippu-urheilijan luonteeseen kuuluu, vapaaohjelmassa nähtiin kauniisti esittänyt ja vahvasti jään haltuun ottanut EVT:n luistelija. Neljä kolmoishyppyä onnistui ohjelmassa, mutta tekniikan osalta jäi vielä parannettavaa osatusta. Lopullinen sijoitus oli kolmas pistein 160,87.

Voiton vei nuori Janna Jyrkinen Lappeenrannasta ja toiseksi sijoittui Viron Kristina Shkuleta-Gromova.

Emmille kilpailu oli ensimmäinen lähes vuoteen, johon on mahtunut haasteita jalkavamman myötä. Keväällä tehty vaativa nilkkaleikkaus on edellyttänyt pitkäjänteistä kuntoutusta, joka jatkuu edelleen.

Toiveissa on, että suotuisat tuulet puhaltavat tästä eteenpäin. Tavoite on olla hyvässä iskussa Suomen GP -kisassa, joka pidetään Metro Areenalla Espoossa marraskuun lopulla.

Katseet ovat kääntyneet sitä kohti!

Kisaterveisin,

Sirkka