ISU-sarjojen aluemestaruuskisoja ja B-silmujen finaaleja: kultaa Merkulle ja hopeaa Ennille

15.2.2022

Kuluneena viikonloppuna 12.–13.2. Espoolaiset taitoluisteluseurat ESJT ja ETK sekä Helsingin luistelijat järjestivät pääkaupunkiseudun ISU-sarjojen aluemestaruuskilpailut uudistetussa Pirkkolan hallissa sekä hiljattain avatulla hienolla Matinkylän Ilmatar-areenalla. Matinkylässä kilpailivat Noviisit, SM-Noviisit, Juniorit ja Seniorit, kun taas Pirkkolassa ratkottiin A-silmujen aluemestaruudet sekä B-silmujen finaalit. Ohessa kisavalmentajina toimineiden Hannan ja Sirkan kertomukset.

Hanna, Matinkylä:

Kisajärjestelyt toimivat hyvin ja pitkästä aikaa saimme kokea myös yleisön läsnäolon jäähallin sisätiloissa, kun oman lapsen suorituksen sai tulla paikanpäälle katsomaan livestreamin lisäksi.

Lauantain huippuhetki Matinkylässä oli ehdottomasti Meri-Vuokko Hannulan voitto SM-Noviisit -sarjassa kahden hienon kolmoishypyn ja ehjän kokonaisuuden siivittämänä. Samassa sarjassa luistelleet Siiri Tahvanainen ja Saara Marttila ylsivät myös hienoihin suorituksiin saavuttaen omat ennätyspisteensä ja sijoitukset neljäs ja kuudes tässä vapaaohjelmakilpailussa. Tytöt selkeästi nauttivat esiintymisestä, kilpailuun lähdettiin hyvällä ja varmalla otteella ja se toi tulosta. Oli ihana nähdä onnistumisen ilo suoritusten jälkeen!  

Sunnuntaina jatkettiin ennätyspisteiden keräämistä noviisien sarjassa, jossa Sara-Sofia Lahti sekä Olivia Könönen tekivät hienot suoritukset sisältäen napakat ja lennokkaat hyppyelementit ja raikkaan ilmeen. Ennätyspisteet kohenivat molemmilla huimasti, ja riemulla ei ollut rajaa! Maisa Manninen onnistui niin ikään hyvin ja lopputulokset olivat iloista katsottavaa: Olivia neljäs, Maisa kuudes ja Sara-Sofia seitsemäs.

Debytanteissa Nelli Mannermaa tsemppasi hyvin tiukassa sarjassa. SM-Noviiseissa Nella Hakala ja noviiseissa Jenna Loman luistelivat hyvävauhtisesti ja hyvin pyörivin piruetein. Tällä kertaa kuitenkaan suoritukset eivät yltäneet aivan omalle tasolle ja tästä sisuunnutaankin sitten kohti seuraavia koitoksia.

Junioreissa Cecilia Wächter, Sinna Mallander ja Donya Zare luistelivat tyylikkäästi ja hyvin keskittyneesti päällepäin näkyneestä jännityksestä huolimatta. He onnistuivat ohjelmissaan mukavasti ja olivat pääasiallisesti tyytyväisiä suorituksiinsa.

Seniorillamme Joanne Jaulimolla on takana pitkä tauko kilpailemisesta johtuen syyskauden harmillisesta loukkaantumisesta ja jouluna aikuisiin kohdistetuista koronarajoituksista, jotka päättyivät vasta hiljattain. Nämä kilpailut olivat Joannelle ensimmäiset sitten syyskauden alussa käydyn Tuusulan ISU-kilpailun. Jännitystä oli tottakai ilmassa, ja se näkyi tällä kertaa myös suorituksessa. Tämä oli kuitenkin hyvä tilaisuus päästä jälleen kisajäiden tuntuun ja jännityskin varmasti helpottaa seuraavan viikonlopun season best -kilpailuun mennessä.

Kaiken kaikkiaan EVT:llä oli kilpailussa kattava osanotto kaikissa sarjoissa ja luistelijoillamme oli kilpailussa hyvä tsemppimeininki ja asenne. Hienoa meidän porukka!

TULOKSET



Sirkka, Pirkkola:

Valmennus jakautui ameebamaisesti viikonlopun rinnakkaisissa kisoissa eri tehtäviin. Pirkkolan lauantaiseen silmukisaan saatiin SM-Junioriluistelija Juuli Kesker tukemaan luistelijoitamme yhden valmentajan sairastuttua. Juuli hoiti tehtävän mallikkaasti, mistä osoituksena T1-ryhmässä luistelevan Enni Tervosen hopeinen suoritus B-silmujen hopeafinaalissa. Vaikka hypyissä eivät kierrokset vielä täyttyneet, riitti vauhdikas ja mukaansatempaava esitys pisteisiin 22,93, ja tällä tuloksella tulikin hopeaa. Samassa sarjassa luistellut niinikään T1-ryhmässä harjoitteleva Anna Vesto luisteli iloisesti tehden hyvän kokonaissuorituksen. Pisteet 21,46 riittivät komeasti kuudenteen tilaan. T2-ryhmän Matleena Nieminen oli kahdeksas ja Elsa Marjakoski yhdeksäs ja T1-ryhmän Hilda Pekkarinen 13.

Hopeafinaalin jälkeen kilpailuputki jatkui saman sarjan kultafinaalilla, jossa meillä oli kolme osallistujaa. Parhaiten luisteli vauhdikkaan esityksen tarjonnut Darya Zare. Pirueteista Daryalle tuli hienosti tasot 2, joten niissä hän oli varsin tarkka. Hyvä koreografia noteerattiin, ja vain viisi luistelijaa sai paremmat osa-aluepisteet. Lopputuloksena kovatasoisen B-Silmujen finaalin 11. sija pistein 27,33. Aida Isotalo menetti harmittavasti viimeisen piruetin kokonaan. Yhden elementin arvon saamatta jääminen sekä yksi kaatuminen rokottivat kokonaispistemäärää. Sijoitus tällä kertaa 19. Saman harkkaryhmän kuuluva Malvina Hyyryläinen kärsi myös epäonnesta, eikä tällä kertaa yltänyt parhaimpaansa. Lopputuloksena sija 23.

Sunnuntaina Pirkkolan uudessa jäähallissa ottivat mittaa toisistaan A-Silmusarjan luistelijat. Ellen Fäldt luisteli jälleen varmasti ja vauhdikkaasti. Alun kahden kaksoishypyn yhdistelmä oli virheetön kuten myös sitä seurannut 2Lz. Kolmen kaksoishypyn yhdistelmä sen sijaan jäi kierroksiltaan vajaaksi. Samoin lopun lentävä istumapiruetti jäi aiotusta tasosta. Mutta yhtäkaikki, komea koreografia ja muut onnistuneet elementit pitivät Ellenin pitkään mitalinsyrjässä kiinni. Loppusijoitus neljäs.

Lili Juntunen luisteli hauskan ja ilmeikkään ohjelman vauhdikkaasti. Ohjelma palkittiin uudella piste-ennätyksellä. Pisteet 31,96 toivat kahdeksannen sijan. Myös Veera Nikkanen onnistui mainiosti. Yhdestä kaatumisesta huolimatta Veera pääsi lähelle omia enkkapisteitä ja sijoittui 14:nneksi. Isla Taanonen ja Malla Höglund olivat tällä erää epäonnisia. Molempien suoritukset kärsivät teknisistä virheistä raikkaista ja yritteliäistä koreografioista huolimatta. Isla oli lopulta 22. ja Malla 23.

TULOKSET