Iloisia esityksiä kauden viimeisessä Kultahelmi-kisassa Myyrmäessä

20.2.2022


Sirkka-valmentajan kisaraportti:

Lauantaina 19.2 luisteltiin kauden viimeinen Kultahelmi Cupin osakilpailu Myyrmäessä. Jännitys oli käsinkosketeltava jo heti aamutuimaan klo 8.00 alkaneessa kilpailussa. Yleisöä oli runsaasti paikalla, mikä olikin pitkästä aikaa mukava tunnelman tuoja. Oli ihanaa esittää parastaan yleisölle, ja vanhemmille nähdä lastensa kehitystä. Ja kehitystä on tapahtunut paljon.

Aamun aloittivat Pikkutintti-sarjan iloiset ja reippaat tytöt. Ottilia Pesonen onnistui luistelussaan varmasti tehden kaikki osaamansa elementit huolella. Jännitystä toi poissaolo harkoista juuri viimeistelyvaiheessa. Kilpailun jälkeisessä haastattelussa Ottilia totesi, että risti-ikkunaliuku onnistui parhaiten mutta kokonaisuudessa parasta oli kilpaileminen. Lilia Saari puolestaan nautti siitä, että näki molemmat vanhempansa katsomossa ja halusi siksi tehdä parhaansa. Se tapahtuikin juuri oikealla hetkellä. Lilian mielestä kohokohta oli ohjelman viimeinen elementti flippi, joka onnistui lennokkaasti. Suorituksen jälkeen hän myös kommentoi, että esiintyminen oli kyllä ihan parasta.

Seela Lindholm luisteli näyttävästi tehden supertarkat hyppyelementit, jotka päätyivät liukuviin ja huolellisiin alastuloihin. Seelan mielestä kisatapahtumat ovat hauskat. Niissä pääsee näyttämään miten hyvin osaa kaikki temput, ja hän oli iloinen onnistuessaan myös vaaka-ja istumapiruetissaan. Ingrid Tuomainen luisteli terhakkaasti aikaisesta aamusta huolimatta. Jopa niin vauhdikkaasti, että musiikki soi vielä tovin kun liikkeet oli jo tehty. Myös Ingrid oli tyytyväinen, onnistuihan vaativa risti-ikkunaliuku sekä istumapiruetti, joka pyöri hienosti ohjelman loppuvaiheessa.

Tulokset (3 ensimmäistä sijoituksen mukaisessa järjestyksessä):

1. Minja Brandes, TTK, 23,50

2. Ottilia Pesonen, EVT, 23,00

3. Lilia Saari, EVT, 21,50

Ingrid Tuomainen, em: "monipuoliset liu'ut"

Seela Lindholm, em: "lennokkaat hypyt"


Seuraavaksi vauhtiin pääsivät Tinttitytöt. EVT:n Tarina Haapanen ja Seela Taanonen ovat edistyneet aina axel-hyppytasolle saakka tämän kauden aikana. Tintit-sarjassa ei kuitenkaan saa tätä hyppyä sääntöjen mukaan suorittaa. Nuorissa ikäryhmissä luistelua arvioidaan kokonaisvaltaisesti ja se on myös valmennuksen mielestä oikein. Alkumatkalla kaikki eri taidot tulee oppia.

Jännitystä kisaan toi Tarinan luistelupaikka heti kilpailun ensimmäisenä alkuverryttelyn jälkeen. Tuodessaan kisafleeceä Sirkalle hän totesi, että nyt kyllä luistimet tulivat ihan liian kireälle. Siinäpä ei ollut aikaa niitä enää fiksata, joten valmentaja loi itseluottamusta muistuttaen, että kyllä pystyy kun vaan keskittyy ohjelmaan samalla tavalla kuin harkoissa. Se onnistuikin täydellisesti! Luistin liukui vauhdilla, alastulot olivat hallitut ja piruetit onnistuivat.

Seela pisti komeilla hypyillään arvioivat tuomarit koville. Hyppyjen korkeus oli ehdottomasti kilpailujen parasta antia. Myös verryttelyssä päänvaivaa aiheuttanut yhdistelmäpiruetti sujui hyvin, joten varsinaiset kilpailuhermot näytettiin molempien tyttöjen suorituksissa. Iloinen hymy valaisi myös Seelan kasvot oman ohjelman jälkeen. Kilpailun jälkeisessä haastattelussa Tarinan mielestä parasta oli onnistuminen ohjelmassa ja se, ettei hän kaatunut. Seela puolestaan kommentoi riehakkaasti, että ihan parasta oli kaikki ja fiilis oli hyvä. Ja näin oli myös tuloksista nähtävissä.

Tulokset:

1. Kukka Salonen, TTK, 25,00

2. Tarina Haapanen, EVT, 22,00

3. Seela Taanonen EVT 21,00


Viimeisenä luisteltiin Minit-sarjan kilpailu, jossa oli mukana viisi EVT:n kilpailijaa. Heistä jokaisella oli erilaista annettavaa paikalle tulleille katsojille: kauttaltaan upeita ohjelmakokonaisuuksia, joista valmentajat Ella Ikonen ja Hanna Kaipio ovat vastanneet. Koreografioita on harjoiteltu huolellisesti, ja se näkyi jokaisen luistelussa.

Fanni Kinnunen oli elementissään tulkitessaan Aladdin-teemaista ohjelmaansa. Tällä kertaa lutz ei onnistunut, mutta muut elementit sujuivat. Harjoittelu on ollut takkuista ajoittaisten

poissaolojen vuoksi, joten oikein mallikas suoritus sitä ajatellen. Fannin mielestä kivointa kisoissa on ryhmähenki ja kavereiden tsemppaaminen. Upeaa! Alisa Kolmonen aloitti vahvasti tehden kaksi hienoa axelia sekä kaksoissalkovin. Alisa oli onnistuneesta kaksoishypystään onnellinen, vaikka toinen yritys aivan ohjelman loppuvaiheessa päätyikin kaatumiseen. Kokonaisuus oli virtaviivainen ja piruetit pyörivät. Linda Hentilä luisteli pehmeästi saaden hyvällä linjakkaalla asennollaan kisan parhaan vauhdin. Ohjelma oli vaikea, peräti kaksi erilaista kaksoishyppyä. Tällä kertaa ne eivät vielä onnistuneet mutta hän teki erinomaiset axelit sekä istumapiruetin, josta Linda oli iloinen. Alisan mielestä kivointa oli onnistuminen, kun taas Linda kommentoi, että ohjelman jälkeen oli hyvä fiilis kun jännitys meni pois. 

Elena Baranova luisteli vakuuttavasti. Kaksi axelia sujuivat hyvin, kuten myös kolmen hypyn yhdistelmä, jonka viimeinen kaksoissalkov tuli kauniisti ojentuen alas. Elena on piruettitaituri, ja hänen piruettinsa pyörivät hienosti ohjelmassa. Tarkkuus oli kohdallaan askelsarjassa sekä kauniissa liukuasennoissa .Elenan mielestä oli ihanaa esiintyä ja onnistua axeleissa. Nella Ikonen luisteli kauniin ja temperamenttisen espanjalaistyylisen koreografian musiikkia kauniisti tulkiten. Tällä kertaa flip-yhdistelmä ei onnistunut mutta Nella kompensoi sitä hienolla tulkinnallaan. Tämä taiteilija oli jo kiireinen lähtiessään hiihtolomalle, joten tällä kertaa emme saaneet kuulla hänen kommenttejaan.

Tulokset:

1. Ellen Rantala TTK 44,50

2. Aada Saari TTK 43,00

3. Elena Baranova EVT 43,00

4. Alisa Kolmonen, em: "vauhdikas luistelu"

5. Linda Hentilä em: "hyvin pyörivät piruetit"

6. Nella Ikonen

7. Fanni Kinnunen

Minä mietin kaukalon reunanalla kuinka mukavaa onkaan olla näin hienosti järjestetyssä tapahtumassa. Kiitos siitä lankeaa vanhempien Kultahelmitiimille. Ilman talkootöillä tehtävää panostusta tapahtumiin, joissa lapset saavat iloita esiintymisestä ja esittää sen hetkistä osaamistaan, pelkkä tavanomainen harjoittelu olisi puuduttavaa. Valmentajana iloitsin kaikista näistä sirkeäsilmäisistä, "kirkasotsaisista", lapsista ja heidän esityksistään. Huikea fiilis, iloa ja riemua! Ja yhden hammastahnamainoksen sanoin: ”Äiti, äiti - mä en kaatunut lainkaan!” 

Kiitän myös nuorta Juuli Keskeriä hänen avustaan kilpailutapahtumassa. Tulevana nuorena ohjaaja-valmentajana hän oivasti piti kaikista lapsista huolta. Kakki toimi moitteettomasti!