Kultaa, hopeaa ja pronssia kansallisten sarjojen 1. lohko- ja SB-kilpailuista

2.11.2020

Miikalle kultaa

Senioreiden ja Junioreiden lohkon 2 ensimmäinen lohkokilpailu ja noviisien ensimmäinen SB-kilpailu käytiin viikonloppuna Haminassa. Samaan aikaan luisteltiin Tikkurilassa lohkon 1 vastaava kisa, jossa järjestettiin poikien sarjat. Senioreiden ja Junioreiden lohkokilpailuja on kaksi, joista jälkimmäiset järjestetään alkuvuodesta 2021. Senioreiden sarjassa on jaossa 12 loppukilpailupaikkaa lohkokilpailujen pisterankingin perusteella, Junioreissa 24 finaali- ja 18 hopeafinaalipaikkaa. Noviisien sarjassa on kolme SB-kilpailua, joiden 28 parasta pääsee kultafinaaliin ja 28 seuraavaa hopeafinaaliin. Pojilla on oma kultafinaali, jonne pääsevät kaikki johonkin SB-kilpailuun osallistuneet.

Noviisien sarja oli Haminassa jaettu kahteen ikäkategoriaan. Vanhemmissa noviiseissa luistelivat lauantaina Nella Hakala ja Venla Tsupari, ja nuoremmissa sunnuntaina Nelli Mannermaa, Maisa Manninen, Alisa Syväoja, Jenna Loman ja Olivia Könönen. Junioreissa kisasivat Juuli Kesker, Janette Mettälä ja Nea Koukonen sekä Senioriessa Ellen Nordenswan, Maria Kahanpää ja Joanne Jaulimo.

Juuli otti Junioreissa Hopeaa ja Ellen Senioreissa pronssia. Miika Kostermaa puolestaan kävi voittamassa ylivoimaisesti Noviisit, pojat -sarjan Tikkurilassa.

 

Kisavalkku-Sirkan matkakertomus: Iloa, antautumista ja teknistä tarkkuutta!

Viikonlopun lohkokilpailuun matkattiin tällä kerralla Haminaan, jossa kisasi 13 luistelijaa, joten työteliäs viikonloppu oli tulossa. Lähdin perjantaina ajamaan kohti varaamaani Spa Hotel Haminaa. Olen kyllä ollut Haminassa ennenkin, mutta kesäaikaan pelaten Golfia sekä ystävien luona mökkeilleen. Jäähalli oli minulle ennestään aivan tuntematon.

Lauantaiaamu alkoi nuorempien Noviisien kilpailulla yhdeksältä. Venla luisteli heti ensimmäisessä ryhmässä, joten halille piti lähteä jo klo 7.30. Uusi paikka, kaikkinainen tutustuminen siellä oleviin käytänteisiin ja aikainen alkulämppä oli tehtävä. Niinpä tiedustelin hotellilla mahdollisuutta saada aamukahvi mukaan vaikka automaatista, jotta päiväni lähtisi käyntiin – mutta kas, minkään sortin aikaisen lähtijän automaattia ei ollut. Mutta pääsin sentään ala-aulaan keittämään koneella kahvit itse. Onneksi aamutuimaan joku mielle pisti kassiini lihapasteijan siltä varalta, että en saisi syötävää nälän yllättäessä.

Hallilla ei ollut juuri ketään. Hetken odoteltuani järjestäjiä ilmaantui, ja saimme ryppään pakettinaruihin kiedottuja kulkulupia. Ne olivat solmussa, ja minun tehtäväkseni jäikin auttaa niiden avaamisessa. Siitä päivä sitten lähti käyntiin. Luistelijoita joka ryhmässä koko päivän ajan.

T4-ryhmän Nella luisteli hyvin. Jopa kaksoisaxelin yritys oli parempi kuin harjoituksissa ja Ellan laatima koreografia toimi hyvin. Kokonaisuus oli tasainen  ja huolellisesti luisteltu. Venla sen sijaan haparoi harmillisesti kahdessa kaksoisflipissä. Ohjelman muut elementit onnistuivat. Iloinen ilme läpi ohjelman on harvinaista herkkua ja jäi kaikkien mieleen. Lopputuloksissa Nella oli komeasti kahdeksas ja Venla 12.

Kilpailu jatkui Juniorityttöjen lyhytohjelmalla, jonka jokaisessa ryhmässä oli EVT:n luistelija. Ehtipä valmentaja keskittyä hyvin jokaiseen! Mutta eväille ei ehtinyt. Itseasiassa kävi ilmi, ettei valmentajille ollut tarjolla mitään; ei leipää tai edes juotavaa.

Kilpailun ehdottomia helmiä olivat Juulin sekä Janeten lyhytohjelmat. Molemmat luistelivat vakuuttavasti onnistuen myös pirueteissa. Vaikeustasot toteutuivat ja ohjelmat olivat iloisia ja vauhdikkaita ja kokonaisuudet hyviä. Nea luisteli ilmeikkäästi mutta tällä kertaa kaksoislutz jäi tekemättä, mikä oli harmi muuten niin karismaattisen ja vahvan luistelijan suorituksessa. Lyhtyohjelman jälkeen Juuli oli toisena, Janette kahdeksantena ja Nea 14.

Kisat jatkuivat Seniorinaisten lyhkärillä. Siinä T5&6-ryhmän kokeneinta kaartia edustivat upeat Ellen, Maria ja Joanne. Kaikilla kolmella naisella on ollut niin opiskelun aloitukseen liittyviä uusia asioita kuin myös vammoja. Niinpä kisakokonaisuus olikin tahtojen taistelua.

Upeasti luistellut Ellen nappasi lyhytohjelman kakkostilan erinomaisella kokonaisuudella. Maria teki hyvän ohjelman ja oli yhdeksäs. Joanne epäonnistui harmittavasti ja hänelle jäi parannettavaa seuraavan kertaan, mutta taidot riittävät parempaan kunhan ehjä valmistautumiskausi on takana.

Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena. Ponkaisin varhain kahvinkeittoon, mutta kas, joku oli ehtinyt jo ennen minua. Siispä kahvin voimin jälleen seitsemän jälkeen hallille.

Nuorempien Noviisien kilpailu alkoi jo puoli yhdeksältä. Pitkä päivä jälleen edessä, ja totuttuun tapaan luistelija jokaisessa ryhmässä. Nelli aloitti: reipas ohjelma, johon vielä jäi parannettavaa. Aamu on aina haasteellinen. Alisan luoma tunnelma oli suoraan Ranskasta. Ohjelmaan tuli pari virhettä, mutta ilmaisullisesti se oli vahva. Maisan kokonaisuus oli vauhdikas, ja alun haparoinnin jälkeen hän otti tilanteen haltuun oivasti ja onnistui loppuohjelmassa. Jenna luistelee aina vauhdikkaasti ja vahvan ilmeikkäästi. Ja kisan päättäjänä Olivia, joka onnistui tekemään parhaan suorituksensa. Mahtava Noviisien ensikertalaisten ryhmä tässä elämän ensimmäisessä "vakavassa" valintakisassa!

Sunnuntai eteni kohti Junioreiden ja Senioreiden vapaaohjelmakisoja varsin kutkuttavissa tunnelmissa. Juuli hallitsi hermonsa hyvin, luisteli tasaisesti tehden vain yhden virheen kun kaksoislutz helpottui. Muutoin jopa piirua vaille valmis kolmoishyppykin sujui, ja komea kokonaissuoritus palkittiin pistein 99,29. Kotiin viemisinä hopeaa! Janette puolestaan haparoi ohjelman alun kolmen hypyn yhdistelmän ja päätyi kovassa kisassa 14:nneksi. Nea luisteli vauhdikkaasti: koreografia eteni ilakoiden ja onnistunut ohjelma nosti hänet Janeten edelle 13:nneksi.

Seniorinaiset lähtivät iltapuolen kamppailuun tarkan maltillisesti. Pitkä päivä odottelua. Kaikille jäi tällä kertaa parannettavaa, mutta hyviä koreografioita sekä laadukasta luistelua saatiin nähdä. Piruetit ja askelsarjat olivat hyvällä tasolla ja Ellan tekemät koreografiat nautittavasti esitettyjä.

Parhaana EVT-seniorina pronssia nappasi Ellen. Maria oli myös lopputuloksissa yhdeksäs ja Joanne kohensi asemiaan nousten 10:nneksi.

Mitä viikonlopusta jäi mieleen? Upeita nuoria, jotka pistivät itsensä täysillä likoon. Ihanat tunnelmat. Ja väsynyt valmentaja. Kauniit kiitokset luistelijoilta - ne pistivät jaksamaan. Vaikka mitään syötävää ei ollut, vanhemmat huolehtivat ja tarjoutuivat tuomaan. Vaan aikaa syömiselle ei ollut. Molempina päivinä lähes 12 tuntia maskin takana omia uloshengityshiilidioksideja ja kosteutta hengittäen. Lopputulema: "pää oli kuin Haminan kaupunki".

Ja vielä Tikkurilan tunnelmiin… Noviisipoikien SB-kisaan osallistunut EVT:n hurmaava ”vauhtiveikko" Miika T4-ryhmästä onnistui kisaohjelmassaan erinomaisesti. Vain Lutz-yhdistelmä päätyi tällä kertaa kaatumiseen. Muut elementit sujuivat vauhdikkaasti ja piruetit pyörivät hyvin. Ilmeikäs esiintyminen sekä huomattava luistelullinen kyky näkyivät niin vauhdissa kuin kokonaisuudessakin. Miikan suoritus sai ansaitut 38,82 pistettä - yli neljä pistettä enemmän kuin seuraava kilpakumppaninsa. Upea voitto Miikalle ja jättisuuret onnittelut iloiselle ja tunnolliselle onnistujalle!

Iloisin kisaterveisin Sirkka

 

Tulokset, Tikkurila

Noviisit, pojat (6 luistelijaa)

1. Miika Kostermaa EVT, 38,82

2. Leevi Koskinen KELS, 34,18

3. Henri Moisio KTL, 31,76

 

Hamina

Noviisit, vanhemmat (25 luistelijaa)

1. Maisa Reinikainen SATU, 43,12

2. Enniina Paavola TL, 42,28

3. Maria Oikari KATA, 39,56

8. Nella Hakala EVT, 36,31

12. Venla Tsupari EVT, 35.13

 

Noviisit, nuoremmat (23 luistelijaa)

1. Kerttu Silvennoinen JOKA, 41,25

2. Iida Särkkä HL, 39,82

3. Nita Pyöry ML, 39,33

11. Maisa Manninen EVT, 33,17

14. Olivia Könönen EVT, 32,37

17. Alisa Syväoja EVT, 29,90

18. Nelli Mannermaa EVT, 27,49

20. Jenna Loman EVT, 25,51

 

Juniorit (30 luistelijaa)

1. Ellen Oikari KATA, 100,23 4/1

2. Juuli Kesker EVT, 99,29 2/2

3. Riia Päivölä KATA, 93,13 6/5

13. Nea Koukonen EVT, 84,53 14/11

14. Janette Mettälä EVT, 83,79 8/15

 

Seniorit (12 luistelijaa)

1. Jannika Paajanen SATU, 107,56 1/1

2. Viivi Hyttinen JOKA, 97,50 4/2

3. Ellen Nordenswan EVT, 96,93 2/7

9. Maria Kahanpää EVT, 86,89 9/9

10. Joanne Jaulimo EVT, 78,69 12/10

 

Kuvat jäällä Jari Marttila

Ellenin kuvat Päivi Majander-Nordenswan

Muut kuvat luistelijoiden vanhemmat

Juulille hopeaa Junioreissa
Ellenille pronssia Senioreissa
Nella, vanhemmat Noviisit
Venla, vanhemmat Noviisit
Juniorit Juuli, Janette ja Nea
Maisa, nuoremmat Noviisit
Olivia, nuoremmat Noviisit
Alisa, nuoremmat Noviisit
Nelli, nuoremmat Noviisit
Jenna, nuoremmat Noviisit
Maria, Seniorit
Nea, Juniorit
Janette, Juniorit
Kisavalkku-Sirkka