Last Steps pronssille, Ex-Steps neljäs Jyväskylässä
18.12.2005
Kansallisen tason muodostelmajoukkueemme Ex-Steps ja Last Steps matkasivat Jyväskylään kauden avauskilpailuun, joka luisteltiin viime viikonloppuna.
Jyväskylän Taitoluisteluseura ry (JyTLS) järjesti kansallisten sarjojen ensimmäisen kilpailun 17.-18.12.2005 Jyväskylän jäähallissa. Kilpailussa oli sarjat tulokkaille, kansallisille junioreille, kansallisille senioreille sekä aikuisille. Kilpailut olivat joukkuemäärässä mitaten suurimmat Suomessa koskaan järjestetyt muodostelmaluistelukilpailut. Tulokkaisiin joukkueita oli ilmoittautunut 12, juniorieihin 12, senioreihin 5 ja aikuisiin 11. Yhteensä viikonlopun aikana jäällä nähtiin siis peräti 40 joukkuetta.
EVT:tä kilpailussa edustivat kansallinen seniorijoukkueemme Ex-Steps (ylemmät kuvat) sekä aikuisjoukkueemme Last Steps (alemmat kuvat). Senioreiden kilpailussa Exät onnistuivat kilpailuohjelmassaan mukavasti ja tuloksena oli neljäs sija. Aikuisten kilpailussa Laastareilla sen sijaan oli valitettavaa epäonnea - hyvin sujuneen harjoituksen jälkeen itse kisaohjelmaan sattui useampia epäonnistumisia ja sijoitus oli kolmas. Seuraavaan, Joensuussa järjestettävään kilpailuun jäi siis vielä parannettavaa. Onnittelut Last Stepseille pronssimitalista!
Tuloksia
| Aikuiset | Kansalliset seniorit | ||
| |||
| 1. Golden Spirit | STR | 1. Team Panique | HSK |
| 2. Creme de Ments | HL | 2. All Stars | HL |
| 3. Last Steps | EVT | 3. JääPrinsessat | HTK |
| 4. Feminae Aboenses | TRT | 4. Ex-Steps | ETK |
| 5. Shadows | ETK | 5. JääTähdet | HTK |