Temppuile Tähtiin
20.9.2008
EVT:n luistelukoululaiset pääsevät tämän kauden aikana kokeilemaan erilaisia taitoluistelutemppuja myös useiden Suomen maajoukkueluistelijoiden omin vinkein. Iloista EM-kisarokkia voit harjoitella myös omatoimisesti!
Suomen Taitoluisteluliitto on EM-kauden kunniaksi kehittänyt seurojen luistelukouluille virikepaketin, jonka vetonauloina ovat omat luistelijatähtemme. Pakettia voivat hyödyntää myös päivä-kodit, koulut ja omin toimin luistelevat.
Paketti sisältää kahdeksan eri vihkoa, joissa jokaisessa on tähti-luistelijan esittely, luistelijan temppuvinkki sekä hauska leikki. Pakettiin sisältyy myös Rokki-Kokki bändin EM-kisarokki, jonka tahdissa luistelun saloihin perehtyminen sujuu kuin leikki. Musiikki tulee liiton internetsivuille kuultavaksi myöhemmin kauden aikana.
Temppuile Tähtiin -virikemateriaalia tullaan käyttämään kuluvan kauden aikana soveltavasti myös joillakin EVT:n luistelukoulutun-neilla. Kisarokkia kannattaa harjoitella myös jään ulkopuolella, sillä 20.-25.01.2009 sitä pääsee rokkaamaan koko katsomon voimin Taitoluistelun EM-kisoissa Helsingissä!